HJS-päivän rieha huipentuu kovimpaan mahdolliseen testiin


HJS on perjantaina kovan haasteen edessä, kun Hämeenlinnaan saapuu vieraaksi sarjan kärkipaikkaa pitävä Ilves/2 Tampereelta. Kaikki ottelunsa Kakkosen B-lohkossa tähän asti voittanut Ilves/2 onkin mitä mainioin vieras päättämään Kaurialan stadionilla perjantaina vietettävän HJS-päivän. 

– Kova joukkue tulee vastaan, sen ovat kaikki nähneet jo tämän kauden aikana. Ilves on pelannut hyvällä itseluottamuksella ja tähän mennessä kääntänyt kaikki pelit – myös ne tiukat – itselleen. Mutta ovat hekin koville joutuneet. Kyllä me lähdemme sarjakärkeä kaatamaan huomenna, juttelee HJS:n päävalmentaja Lauri Hakanen.

Ilveksen vauhti on ollut tällä kaudella hurjaa. Tamperelaiset ovat seitsemässä pelaamassaan ottelussa tehneet peräti 25 maalia. Maalien mättämistahti on siis ollut 3,6 maalia ottelua kohden. Eniten puiden väliin on osunut hämeenlinnalaisillekin tuttu Santeri Haarala, joka on venyttänyt vastustajien verkkoja kahdeksan kertaa. Haaralan pelaaminen HJS:ää vastaan on tosin epätodennäköistä, sillä mies etsii tällä hetkellä tiettävästi pelipaikkaa ylemmiltä sarjatasoilta. Myös puolustuspelaaminen on ollut Ilveksellä mukavasti hallussa, sillä vastustajat ovat päässeet tuulettemaan joukkuetta vastaan ainoastaan viidesti. HJS on puolestaan heiluttanut häkkiä tällä kaudella 1,4 maalin verran ottelua kohden. Tehokkain on ollut juuri Ilveksen organisaatiosta HJS:ään sarjakauden alla siirtynyt Jesse Huhtala kolmella osumallaan.

HJS on tällä kaudella jo kertaalleen saanut oman osansa Ilveksen kokonaisvaltaisesta pelaamisesta, kun Ratinan stadionilla heinäkuun alussa pelattu ottelu päättyi Ilveksen 2-0-voittoon. Tuo ottelu ei hämeenlinnalaisittain jättänyt seliteltävää, mutta antoi tietoa tavoista, joilla Ilvestä voi horjuttaa. 

– Ekassa kohtaamisessa näimme kyllä Kakkosen huipputason vastustajan. Sielläkin meillä oli hetkemme ja varsinkin pelin alku oli meiltä tosi hyvä. Vauhti oli kova silloin ja uskon, että fyysinen vaatimustaso on huomennakin korkealla, Hakanen kertoo.

HJS:n viime ottelussa pelaama tasapeli SalPa:n vieraana oli jo kolmas tasatulos hämeenlinnalaisjoukkueelle tällä kaudella. SalPa-tasuri jätti kirvelevän maun HJS:n suuhun, sillä salolaiset tasoittivat ottelun aivan lopussa vajaalla pelatessaan. Myös muut tasapelit ovat tuntuneet karvaita, sillä otettavissa on ollut enemmänkin. 

– Kyllä meiltä on vielä puuttunut tietyissä tilanteissa rutiini. Koko ajan olemme oppineet, mutta kovalla kädellä myös on pienistä nukahduksista tai virheistä rokotettu. Se kuuluu omalta osaltaan tähän kasvutarinaan, mutta tietysti oppimistakin haluamme nähdä, Hakanen miettii.

HJS lähtee haastamaan Ilvestä hyvästä tilanteesta.

– Joukkue on valtaosin terveenä, joten sen suhteen olemme ihan hyvässä tilanteessa. Jokainen pelaaja on myös pelannut nyt säännöllisesti isoja minuutteja, joten hyvässä iskussa pitäisi kaikkien olla, Hakanen vakuuttaa.

Sarjatilanne:  

Viimeisimmät ottelut:

HJS: SalPa (vieras) 2-2, FC Espoo (v) 2-1, Pargas IF (koti) 2-0.  

Ilves/2: TPV (k) 3-0, SalPa (v) 0-6, FC Espoo (k) 3-2. 

HJS-päivän ohjelma 

-portit aukeavat kello 17.00 

-500:lle ensimmäiselle lapselle pillimehu (Citymarket Hämeensaari) 

-pomppulinnat  

-poniratsastus (maksullinen, järjestäjänä Kissankulman eläinpiha)  

-liikunnallinen leikkimaailma  

-pehmomiekkailua (Hämeen keskiaikafestivaali) 

stand up –esitykset kello 17.30 ja 18.30 anniskelualueella, esiintyjänä Joonas Korhonen 

-Katinalan lihakaupan pop up –ravintola 

-arvonta, jossa palkintona Lyfco Fatscooter PRO. Arpojen (5 €) myynti päättyy ensimmäisen jakson loputtua ja palkinto arvotaan ottelun tauolla. Pääpalkinnon lahjoittajana netrauta.fi. 

-ja paljon muuta!  

-HJS-päivän kruununa HJS-Ilves/2 kello 19.00. 

HJS-päivään on vapaa pääsy, jonka mahdollistaa Hämeenlinnan kaupunki! Tervetuloa!  

Tapahtumaan ei ole yleisörajoitusta, mutta HJS muistuttaa, että epidemiatilanne on edelleen käynnissä. Muistathan huolehtia turvaväleistä. Älä osallistu tapahtumaan jos olet kipeä tai tunnet olosi kipeäksi!

Artikkelikuva: Kai Savonniemi.