Jonni Thusberg jatkaa HJS:n riveissä
Julkaistu: 15.11.2022 14.15

Jonni Thusberg jatkaa HJS:n riveissä

Maanantaina valmistautumisensa kauteen 2023 aloittanut HJS on tehnyt tärkeän jatkosopimuksen oman kasvattinsa Jonni Thusbergin kanssa. Thusberg esiintyi viime kaudella 19:ssä Kakkosen ottelussa ja kolmessa Suomen cupin ottelussa.

“Minulla on elämä Hämeenlinnassa ja täällä on kaikki hyvin. Täällä on hyvä pelata futista tutussa ympäristössä ja hyvässä organisaatiossa", Thusberg kertoo.

Laitakaistan pelaaja tähyilee tulevalla kaudella sarjan kärkipäähän ja odottaa enemmän myös itseltään.

“Meidän pitäisi tapella ykkössijasta koko kauden. Top 4 -sija voi olla tavoite joo, mutta ykköseksi tässä sarjassa pitää pyrkiä. Ei tämä niin ylivoimainen sarja ole ja viime kaudellakin oli hyvä mahdollisuus voittaa. Se on itsestämme kiinni. Itseltäni odotan parempaa kautta varsinkin maalien muodossa”, yhden kerran maalinteossa viime kaudella onnistunut Thusberg linjaa.

HJS:n kausi alkoi uusien tuulien siivittämänä, sillä joukkueen valmennusryhmä vaihtui ensimmäistä kertaa edustusjoukkueen seitsenvuotisessa historiassa.

“Hyvä vipinä on päällä. On mukava aloittaa uusi kausi ja työskentely uuden valmennuksen kanssa. Oloni on odottavainen, mutta luottavainen, että menemme organisaationa taas eteenpäin.”

HJS:n päävalmentaja Tommi Silvennoinen kertoo, että Thusbergin sopimus on joukkueelle merkittävä asia.

“Jonni on ollut pari kautta johtavia pelaajia ja tulee olemaan sitä myös ensi kaudella. On iso juttu, että saimme hänet sopimuksen alle. Viime kausi oli häneltä todella hyvä ja oletusarvo on, että hän pystyy ottamaan vielä yhden stepin eteenpäin.”

Silvennoinen alleviivaa Thusbergin tuoman kokemuksen tärkeyttä.

“Jonnilla on ylivoimaisesti paras pelaajatausta meidän ryhmästä. Hän omaa kokemusta Veikkausliigasta ja Ykkösestä, joten totta kai odotan häneltä pelillistä johtajuutta ja esimerkin näyttämistä niin harjoituksissa kuin otteluissa.”

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30