Innocent Nshizirungu on HJS:n mies seuraavat kaksi kautta
Julkaistu: 18.11.2022 13.59

Innocent Nshizirungu on HJS:n mies seuraavat kaksi kautta

Lupaava 20-vuotias Innocent Nshzirungu on tehnyt HJS:n kanssa kaksivuotisen jatkosopimuksen. Keskikentän kaikilla kaistoilla viihtyvä pelimies on tyytyväinen jatkostaan Hämeenlinnassa.

“Hyvät fiilikset on. Saan jatkaa työskentelyä tutun valmentajan kanssa ja muutenkin tämä on loistava mahdollisuus. Kahden vuoden soppari on hieno asia ja minulle HJS oli ainoa vaihtoehto. Pääsen kehittymään ja kasvamaan pelaajana samassa seurassa”, Nshizirungu hehkuttaa.

Janakkalan Pallosta HJS:ään toissa kaudella siirtynyt Nshzirungu esiintyi viime kaudella edustuksessa 12:ssa ottelussa, joista seitsemässä avauskokoonpanossa. Isoja kehitysaskeleita läpimurron kynnykselle ottanut pelaaja on tyytyväinen viime kauteensa ja odottaa tulevalta vielä enemmän.

“Viime kausi meni itse asiassa paremmin kuin ajattelin. Tulin mukaan, kun harjoituskausi oli jo käynnissä, mutta onnistuin silti saamaan kauden aikana sopivasti peliaikaa. Tällä kaudella tavoittelen vielä enemmän vastuuta ja nyt kun pelaan vain yhtä sarjaa niin saan panostettua siihen tavoitteeseen vielä paremmin”, myös A-junioreiden hopeajoukkueen kantaviin voimiin viime kaudella kuulunut Nshizirungu toteaa.

Harjoittelun kohti kauden haasteita tällä viikolla aloittanut HJS näyttää nuoren miehen silmiin varsin lupaavalta joukkueenalulta.

“Meillä on paljon laadukkaita pelaajia, joiden kanssa on hyvä treenata. Kilpailua peliajasta on tulossa varmasti. Hyvältä näyttää mielestäni.”

HJS:n käskyttäjä Tommi Silvennoinen näkee Nshizirungussa paljon potentiaalia.

Innocent on mielenkiintoinen pelaaja. Hän pelasi kolme vuotta sitten vielä JanPassa A-junioreiden kakkosdivaria ja viime kaudella kellotti jo aika isot minuutit Kakkosessa. Hänen kehityksessä ei ole rajaa vielä nähty. Tunne on, että “Inno” ottaa tällä kaudella taas loikan eteenpäin.”

Inno on tosi tärkeä palanen joukkueeseen myös siinä mielessä, että hänellä on jo kokemusta Kakkosesta ja on osoittanut olevansa hyvä pelaaja tällä tasolla”, Silvennoinen sanoo.


HJS:n kausikortit ovat myynnissä! Tilaa omasi tarjoushintaan: Kausikortit 2023

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30