B-tytöt ovat valmiina SM-karsintasarjaan
Julkaistu: 28.01.2023 11.40

B-tytöt ovat valmiina SM-karsintasarjaan

Hämeenlinnan Jalkapalloseuran B-tytöt aloittavat oman SM-karsintaurakkansa sunnuntaina, kun joukkue matkustaa Tampereelle Ilveksen vieraaksi. Harjoituskausi on sujunut positiivissa merkeissä ja se käynnistyi kauan kaivatulla levolla, sillä edelliset puolitoista vuotta joukkue painoi täydellä höyryllä, kun pelejä riitti eikä pisin lepotauko ollut viikkoa pidempi. Viime kauden jälkeen joukkue pääsi vihdoin pitämään pidemmän kolmen viikon tauon.

”Se teki hyvää ja tauon jälkeen olemme edenneet nousujohteisesti ja suunnitelmien mukaan. Kestävyystesteissä olemme keskimääräisesti 20 % ja nopeustesteissä 10 % parempia kuin vuosi sitten. Meillä on 2/3 pelaajista urheilulinjalla niin heillä on kolme harjoitusta joukkuetreenien lisäksi ja sen näkee. Joukkue näyttää valmiimmalta kuin koskaan ja tällä viikolla on viritetty koneistoa kohti sarja-avausta”, kertoo joukkueen päävalmentaja Joni Meltoranta.

”Haasteita on toki ollut myös, kun rinki on kapea. Meillä on muutamia C-ikäisiä tyttöjä kolkuttelemassa avauksen paikkoja, ja kun C-tytöillä on ollut oma liigakarsinta käynnissä niin emme ole ihan koko joukkueella päässeet aina harjoittelemaan. Sairasteluita on myös jonkin verran ollut, mutta kaikesta huolimatta tekeminen on ollut tosi hyvää ja keskittynyttä, joten olen luottavaisin mielin”, Meltoranta sanoo.

Joukkueen runko on ollut pitkään yhdessä. Jo neljä vuotta sitten B-tyttöjen maailmaan astuneessa ryhmässä on monia pelaajia, joille tämä vuosi on viimeinen tämän ikäluokan peleissä.

”Periaatteessa tämän pitäisi olla paras vuosi tälle joukkueelle. Haastetta aiheuttaa tällä hetkellä se, että meidän neljästä juoksuvoimaisesta kärjestämme on kolme loukkaantumisten vuoksi pois. Mutta onneksi meillä löytyy reservistä pelaajia paikkaamaan tilannetta.”

SM-karsinta alkaa Ilveksen vieraana

HJS pelaa SM-karsinnassa B-lohkossa, jossa on mukana viime vuoden SM-sarjan sijoille 6–9 sijoittuneet joukkueet sekä karsintaotteluiden voittajat. Karsintasarja on varsin armoton, sillä se pelataan yksinkertaisena sarjana eli joukkueilla on vain viisi ottelua aikaa näyttää osaamisensa. HJS:n kanssa lohkossa ovat FC Espoo, FC Peltirumpu, Ilves, KuPS ja PKKU. Viisi parasta jatkaa SM-sarjaan.

”Lohko on tosi kova. Ilves ja PKKU pelasivat joukkueillaan naisten Ykköstä, ja PKKU pääsi Kansallisen liigan karsintaan. KuPS on hankkinut B-ikäisiä pelaajia Kansallisen liigan joukkueeseensa ja on mahdollista, että he pelaavat myös karsintapelejä. FC Espoo ei uutena nimenä kuulosta tutulta, mutta he ovat voittaneet muun muassa viime vuoden Suomen mestarin HJK:n. Peltirumpu jäi viime kaudella meidän alapuolellemme yhdeksänneksi. Erot ovat kuitenkin todella pieniä, joten mitä vain voi käydä”, Meltoranta toteaa.

Sunnuntain Ilves-kohtaamisesta Meltoranta povaa mielenkiintoista. HJS nappasi viime kauden viimeisestä ottelusta ensimmäisen voittonsa Ilveksestä B:n SM:ssä. Otteluissa tamperelaisia vastaan on pieni ekstralataus.

”Ilves on vähän kuin paikallisvastustaja ja heille jäi varmasti vähän hampaankoloon viime syksyn pelistä. Ilves tekee varmasti kaikkensa, ettei se häviä nimenomaan HJS:lle. Organisaationa Ilves on niin vahva, että SM-sarja on joukkueelle selvä tavoite. Sieltä tulee varmasti vahva joukkue vastaan. Ilves lähtee suosikkina, mutta se asetelma sopii meille. Olemme pelanneet parhaat pelimme silloin, kun on täysi liekki päällä sen sijaan että olemme itse suosikkeja. Parhaamme teemme ja voitto on täysin mahdollinen”, Meltoranta luottaa.

B-tyttöjen SM-karsintasarjan avaus Ilves-HJS sunnuntaina kello 13.00 Pirkkahallissa.

Ensimmäinen kotipeli on vuorossa lauantaina 4.2. Säästöpankki-areenalla kello 20.00. Vastassa on tuolloin FC Espoo.

Hämeenlinnan Jalkapalloseura Ry (HJS ry)

Härkätie 17, 13600 Hämeenlinna

Y-tunnus: 1582099-2

toimisto@hjs.fi / 045 120 5771

Toimiston aukioloajat:

Ma: suljettu

Ti: 13‒19, ke-pe: 9‒15.30